Tanssiorkesteri Korppi
     gsm 040 762 4614
    

Korppi   
   | etusivu | kokoopano | historiaa | palaute  

Tanssiorkesteri Korppi

HISTORIAA
Orkesterin synnytys aloitettiin oikeastaan jo 90 luvun alkupuolella, kun allekirjoittanut ja hanuristimme "lopettivat" edellisessä kokoonpanossaan. Ajatus tanssiorkesterista jäi kuitenkin kytemään ja useita keskusteluja käytiin ko. aiheesta. Aina kuitenkin törmättiin samaan ongelmaan eli likviditeettikriisi painoi alati vaan ylle ja syöminen vei voiton soittohommista. Vihdoin kuitenkin saavuttiin 90 luvun loppupuolelle ja lähes kymmenen vuotta kestäneet jahkailut alkoivat saada katetta. Vuonna 97 kokoonnuttiin jälleen ja haalittiin kasaan viisi miestä, ketä mitäkin kautta, ja otettiin kokonaista viisi tonnia lainaa. Näillä rahoilla hankittiin orkesterimme ensimmäiset PA-laitteet sekä muutama mikrofoniteline että epämääräinen vyyhti piuhoja. Näin meillä oli siis ihka oikea orkesteri.

Aloitimme "armottoman" treenaamisen ? Syystä tai toisesta homma ei kuitenkaan lähtenyt toimimaan vaan päädyimme ratkaisuun että "tarttis tehrä jottain". Näin tapahtuikin ja eräänlaisena orkesterin "keulahahmona" oli ikävä velvollisuuteni siirtää pari miestä muonavahvuudestamme pois. No mitä sitten tapahtui ? Ei vieläkään oikeastaan yhtän mitään, olimme kolmisin (Minä, Jussi ja Toni) ns. tyhjän päällä. Suurimpana saavutuksenamme tuolta ajalta voitaneen pitää hanuristimme serkkupojan häitä jotka runnoimme triona läpi ja "ymmärtäväiset" sukulaiset jopa kehuivat meitä!KIITOS HEILLE !!!

Vuonna 98 otettiin taas ratkaiseva askel ja edettiin jälleen huomattavasti. Pitkien suostuttelujen jälkeen saimme kouluaikaisen rumpalimme Hatsan ylipuhuttua ja hyppäämään "remmiin". Alkoi armoton jalostustyö jossa entisestä rock'n roll rumpalista jalostettiin humppakompin suvereeni hallitsija ja kuten vanha sananlasku sanoo "lopussa vasta seisoo(tai jotain sinnepäin)" niin tässäkin tapauksessa. Hatsan kehitys on ollut päätä huimaava ja harjoittelumotivaatio koko orkesterin korkein. Näin ollen Hatsasta on tullut oikeastaan koko KORPPIEN selkäranka ;) Hatunnosto hänelle !

Näihin aikoihin KORPIT eivät vielä olleet KORPPEJA vaan orkesteri vailla nimeä. Nimeä mietittiin pitkään ja hartaasti, monenlaisia vaihtoehtoja oli esillä mutta ei yhtään tarpeeksi "kreisin miehekästä". Kunnes kerran Hatsan kanssa Alastaron suunnalla ratkaisu oli sananmukaisesti lentä tuulilasiimme. Suuri musta lintu liiteli yli tien ja tunnistettuamme sen Korpiksi oli ongelma ratkaistu ja näin oli syntynyt Tanssiorkesteri KORPPI

Jatkoimme kvartettina jonkin aikaa kunnes totesimme että kitaristi saattaisi antaa mukavan säväyksen musiikkiimme. Jälleen ongelmia edessä ? Kitaristin löytäminen ei osoittautunut alkuunkaan helpoksi tehtäväksi ja kun jo aloimme heittää toivomme, ongelma ratkesi oikeastaan kuin itsestään. Näin pumppuumme liittyi Sami, nuori kitaristivirtuoosin alku. Totesimme kuitenkin sangen nopeasti (ensimmäisen kuullun kitarasoinnun jälkeen) ettei pojalla ollut hajun palaa tanssimusiikin soittamisesta mutta kova halu oppia kylläkin. Sangen nopeasti hän oppikin ja alkoi jopa aika ajoin kuulostamaan erehdyttävästi eräältä tietyltä herra Pulliaiselta kuitenkin säilyttäen oman soundinsa mukana kuvioissa. Sami kuitenkin sai tarpeekseen meidän "vanhojen herrojen" kuvioista ja suunnisti kohti uusia haasteita vuoden 2000 lopulla. menestystä pojalle !

Onneksi Sami ystävällisesti ennen eroamistaan oli tuonut treenikämpälle näytille Pasin tai Pazin kuten mies itseään haluaa tituleerattavan. Pasi onkin täyttänyt mainiosti Samin jättämän aukon ja tuonut sointiimme taas uutta väriä ja näkemyksiä musiikin tekemisestä, ja mikä tärkeintä Pazin kynästä syntyy jatkuvasti omaa uutta tanssittavaa musiikkia.


Näin siis KORPPIEN kehityskaari pähkinän kuoressa ja näillä eväillä jatketaan kohti uusia "huvituksia" Turun seudulla herran vuonna 2001.

Terveisin Pete
 

Hanki Firefox